Siirry pääsisältöön

Oman ajan tärkeydestä ja kirppislöydöistä.





Nautin yhdessä olosta ja perhe-elämästä. Rakastan perhettäni ja äitinä oloa yli kaiken, enkä vaihtaisi mitään pois. Ja vaikka välillä ollaankin väsymyksestä vittuuntuneita ja leikitään miehen kanssa mykkäkoulua, on meillä silti asiat tosi hyvin. On onni, että on sellainen ihminen vierellä, kenelle voi turvallisesti kiukutella menemään, jos ja kun toisinaan kiukuttaa. Se on tärkeää.

Yhdessä olo perheen kanssa on ihanaa ja nykyään kun tyttö on jo sen ikäinen, että yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus on helppoa, yhdessä touhuaminen on tosi antoisaa. Mutta sitten on niitä päiviä, kun haluaisi ihan vaan omaa aikaa, olla yksin ja tehdä just sitä, mikä just sillä hetkellä hyvältä tuntuu tai olla tekemättä mitään. Kaikillahan näitä on, elipä pikkulapsiarjen keskellä tai ei.




Viikonloppuna pääsin rauhassa irtaantumaan kotiympyröistä ja kävin heittämässä pienen kirppisreissun. Pitkästä aikaa kirpparille ja ihan ajan kanssa. Olin innoissani ja toivon kipinä rinnassa mahdollisista pienistä sisustus löydöistä. Ideana oli katsella sisustustavaraa työhuoneeseen ja halusin löytää keraamisia maljakoita ja ruukkuja. En ole mikään sisustusesine-tyyppi, mutta tykkään ruukuista ja maljakoista tosi paljon. Niillä on selkeä käyttöfunktio ja näyttävät kauniilta tyhjinäkin.





Haahuilin kertaakaan kelloon katsomatta kaksi kirpparia läpi. Tutkin vanhojen Arabia mukien ja Riihimäen lasi tuotteiden hintoja ja vertailin hintapyyntöjä tuotteiden kuntoon, vaikkei minulla ollut niitä aikomusta ostaakaan. Ihastelin vanhaa kirjahyllyä ja mietin kuinka kunnostaisin sen, huolimatta siitä, ettei meillä sellaiselle ole käyttöä saatika tilaa. Kuuntelin samalla e-kirjaa nappikuulokkeista, joka varmisti tukevasti omassa kuplassa pysymisen. Tein myös niitä toivomiani sisustuslöytöjä.





Löysin ruukkuja, maljakoita ja pari mustan harmaata marmorista tuikkukuppia. Toinen ruukku pääsi rahapuun kaveriksi ja toisesta tuli työhuoneen kynäkippo. Ruukku on niin outo ja ruma, että se on jo tosi hieno. Lisäksi mukaan lähti iso koriruukku, mikä toimii tarvittaessa myös roskakorina. Olin löytöihin tosi tyytyväinen, sain juuri sitä mitä lähdin hakemaankin. Keraamisissa maljakossa ja ruukuissa on jännä nostalginen fiilis. Saman tyylisiä ja varmaan juuri sen ikäisiä ovatkin, mitä muistan lapsuudessa äidilläni ja mummolassa olleen. Tykkään niiden tunnelmasta; samaan aikaan rosoisia ja seesteisiä.





Viime kirppisreissusta oli aikaa ja milloin olen ollut noin tyytyväinen löytöihini, on siitä vielä enemmän aikaa. Täytyykin ottaakin taas tavaksi käydä säännöllisemmin kirppareilla, ihan ajan kanssa ja kuulokkeet korvilla. Hyvää ja inspiroivaa akkujen latausta ja mahdollisuus tehdä persoonallisia löytöjä. Kerran pari kuussa, sen ajan nipistää varmasti arjen pyörityksen keskeltä!

Kirppisterkuin,







Seuraa blogia:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapetin päälle maalaaminen.

Kirjava, hieman kohokuvioinen tapetti oli kaunis, mutta kuitenkin turhan levoton makuuhuoneeseen. En kuitenkaan jaksanut alkaa tapettia poistamaan, vaan päätin maalata suoraan päälle. Minkälaista jälkeä tuli?
Melko yleinen mielipide on, ettei tapetin päälle kannata maalata. Ja toki siinä on perääkin. Jos tapetti on huonosti kiinni alustassa, voi se herkästi lähteä maalin kosteuden voimasta kupruilemaan ja pahimmassa tapauksessa irtoaa maalin alta. Tähän sain maalikaupasta vinkin millä halutessaan voi testata, lähteekö tapetti mahdollisesti irti maalatessa. Vinkki oli yksinkertainen; kostuta tapettia vedellä. Mikäli tapetti ei vedestä tykkää huonoa, todennäköistä on, että maalin voi tapetin päälle maalata ongelmitta.


Itse tiesin ammattilaisen laittaneen talomme tapetit ja maalikaupan myyjänkin ollessa vakuuttunut tapetin olevan hyvin kiinni seinässä ammattilaisen jäljiltä, saatoin huoletta ryhtyä maalaus hommiin. Kohde oli siis makuuhuoneemme, missä kolme seinää oli tapetoitu kirjavalla…

Sykähdyttävimmät sisustustrendit 2018.

Monet mediat ja blogit on listanneet vuoden 2018 sisustustrendejä näin alku vuoden kunniaksi. Mitä on luvassa, mikä kiinnostaa ja ihastuttaa sisustajaa vuonna 2018? Itse halusin myös koota postauksen, joka on täynnä sykähdyttäviä trendejä.
Sammuneet sävytTikkurila julkisti tapansa mukaan viime vuoden puolella tämän vuoden värin sekä värikokoelman, missä kaikki värit sulautuu toisiinsa tehden niiden yhdistelystä helppoa. Tikkurilan vuoden värit toistaa samaa linjaa kuin muutkin; ihania murrettuja, sammuneita sävyjä. Väreissä pinnalla tulee erityisesti olemaan punaisen ja nuden eri sävyt, sekä murretut pastellit, eritoten roosaa näkyy paljon.







Kuvat: Tikkurila / H&M Home / fermLIVING
KeramiikkaKeramiikkaa näkyi viime vuoden aikana jo paljon, mutta uskon sen suosion nousevan vielä entisestään tänä vuonna. Erityisesti keraamiset astiat ja maljakot tuntuu erittäin trendikkäiltä ja monien sisustuskauppojen valikoimissa tämä on nähtävissä. 




Kuvat: Tine K Home
TaideViime vuosina paljon pinnall…

Sängynpäädyn suunnittelusta seinän purkuun - asioilla on tapana rönsyillä.

Olen tässä viime aikoina enenevissä määrin miettinyt sängynpäädyn hankkimista. Meillä ei koskaan ole ollut sängynpäätyä, mutta nyt olisi kehiteltävä jotain. Kodin sisustaminen on loputon suo ja usein homma lähtee hieman rönsyilemään. Sängynpäädyn suunnittelukin ajautui seinän purkuajatuksiin.




Meillä on makkarin seinässä valkoinen, struktuuripinnoitteella vedetty efektimaali, jonka maalasin noin pari vuotta sitten. Maali on ollut oikein hyvä, eikä seinä ole likaantunut tyynyistä, vaikka ne suoraan seinää vasten onkin. Yksi pieni ongelma tosin ilmeni tässä taannoin. Jokin aika sitten petasin vaihtelun vuoksi mustan aluslakanan sänkyyn, minkä myötä paljastui, että seinästä irtoaa sänkyyn ohutta pölyä tuosta struktuuripinnoitteesta. Tätä ei oltu koskaan aiemmin huomattu yleensä aina sängyssä olevien valkoisten aluslakanoiden takia. Eipä tarvitse enää ihmetellä omaa aivastelun määrää, kerta nukutaan siinä maalipölyssä! Näin pölyallergikkona sängyn alla (toisinaan) olevat pölypallotkin voiva…