Siirry pääsisältöön

Intoa ja inspiraatiota Tikkurilan 2018 vuoden väristä.



Tikkurila julkisti torstaina joka vuotisen vuoden värinsä, mikä 2018 vuonna on N405 (Ruukku) - ihana lämmin terrakotta, sellainen perinteisen saviruukun värinen. Niin hurmaava ja sympaattinen väri! Tikkurilan vuoden väri valitaan aina myöntäilemään ajankohtaisia värejä ja tunnelmia. Tuo lämmin punaruskea on ollutkin muiden maanläheisten ja murrettu sävyjen kanssa nyt viime aikoina tosi pinnalla.

Viime postauksessa kirjoittelin takkahuoneen verhosuunnitelmista ja mainitsin meidän talon vuoden -88 punaruskeiden ikkunapokien olevan nyt tosi in. Ei sillä, että trendin aallonharjalla olo olisi millään mittaa tärkeää, mutta onhan se kiva, kun kodin sisustus asettui menneenä kesänä uomiinsa ja saavutti tietynlaisen tasapainon uusien trendivärien yleistymisen vuoksi. Olisihan se voinut tapahtua ilman tällä hetkellä pinnalla olevia trendejäkin, mutta jostain syystä en nähnyt metsää puilta pitkään pinnalla olleen mustavalkokauden aikana. Ja ehkäpä oma värisilmäkin on kehittynyt viime aikoina.





Niinkuin ehkä tiedätte, kesällä maalailin parin huoneen seiniä ja ajatuksena on ollut jo pitkään käydä pikku hiljaa läpi talon kaikki seinäpinnat. Talon seinät on saaneet uudet pinnat viimeksi vajaa 10 vuotta sitten, joten elämän jäljet näkyy. Vihreiden seinien maalauksen jälkeen olen etsinyt täydellistä, hyvin vaaleaa greigen sävyä olkkarin seiniin, mikä istuisi niin vihreiden seinien kuin punaruskeiden ikkunoiden kanssa hyvin yksiin. Olen hakenut monia värinäytteitä maalikaupalta ja kun otetaan huomioon luonnonvalon suunta ja määrä olkkarissa eri vuorokaudenaikoina, ei oikeaa sävyä ole vielä löytynyt. Sävy ei saa olla siis missään nimessä liian tumma, mutten halua sen olevan liian vaaleakaan. Tarvitaan siis täydellinen sävy, juuri meidän olkkariin.

Innostuin tästä Tikkurilan uudesta vuoden väristä ja sen ympärille suunnitellusta värikokoelmasta, jotka kaikki sointuu hienosti yhteen toistensa kanssa. Kaikki sävyt on ihania, mutta iskin silmäni Piazzaan ja Merinoon, joissa kummassakin voisi olla ainesta meidän olkkarin seinien sävyiksi. Kävin hakemassa K-raudasta väriliuskat ja kumpikin vaikuttaa hyvältä. Täytyy vielä mallata eri vuorokauden aikoina sävyjä, että tulee varmasti kerralla hyvä. Tällä hetkellä Piazza on johdossa, joka näyttää seesteisemmältä, Merinon ollessa hieman kellertävä. Olkkariin pitäisi hommata myös uudet valaisimet, joten tämä täytyy ottaa myös huomioon maalia valitessa.




Samasta Minerals-värikokoelmasta sain myös inspiraation keittiön kiintokalusteiden maalaukseen, mikä nyt ehkä alkoi kutkuttamaan niin paljon, että menee maalausprojekteissa ensimmäiseksi. Tästä lisää myöhemmin, väri on jo valittu ;) Ja pitäisköhän makkariinkin suunnitella jotain väriä.. :D

Eevi



Seuraa blogia:
IG decofeast || FB decoFeast.

Edellinen postaus: Pellavaverhojen metsästys

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HAY & IKEA - mallisto myyntiin tänään!

Jos ei kaikille, niin suurimmalle osalle sisustuksesta kiinnostuneelle varsin tuttuja ovat Tanskalaisen HAYn Hee-tuolit sekä Tray-sohvapöydät. Nämä löytyvät monen kotoa ja mikäli niitä ei omasta kodista löydy, näkee niitä päivittäin blogeissa ja somen sisustusryhmissä. HAYn modernit tuotteet ovat kovassa suosiossa sisustajien keskuudessa, mutta kuinkahan käy HAYn ja IKEAn yhteisen erikoismalliston?




Keväällä sisustusfanien mielenkiinnon herätti  tieto HAYn ja IKEAn alkavan yhteistyöhön yhteisen malliston merkeissä. Asiasta on toki uutisoitu sen jälkeen paljon ja maistiaisia on saatu tiedotteiden muodossa ja somen eri kanavilla pitkin kesää ja alku syksyä. Habitare-messuilla oli mahdollisuus tutustua tuotteisiin tarkemmin, mutta tänään tuo mallisto vihdoin on tullut myyntiin. Mallisto kantaa nimeä YPPERLIG ja sisältää todella raikkaita ja ihanan leikkisiä huonekaluja ja sisustustavaroita, tyylikkyyttä ja ajattomuutta unohtamatta.
Kokosin mielenkiintoisista ja omaa silmää miellyttävistä tu…

Vuoden 2017 sisustushankinnat x 10

Hellurei ja mukavaa joulun jälkeistä aikaa kaikille! Toivottavasti joulu meni rentoutuen. Täällä tuli pieni blogitauko joulutouhujen keskellä, mutta nyt takaisin sorvin ääreen. Olin julkaisemassa tätä postausta jo toissapäivänä, mutta niin vain kävi ensimmäistä kertaa minullekin, että valmis teksti hävisi huolimattoman napin painalluksen seurauksena bittiavaruuteen, kuin tuhka tuuleen! Kyllä keljutti. Kaiken sen kiukun ja harmituksen keskellä ei kuitenkaan muu auttanut, kuin alkaa uudestaan kirjoittamaan.
Kerttu heitti sisustusbloggaajille joulun alla haasteen listata menneen vuoden kymmenen mieluisinta sisustushankintaa. Otin haasteesta kopin ja listasin omat hankintamme.


Ruokapöydän tuolit / JotexVaikka vanhat ruokapöydän tuolit olivat hyvät ja helppo hoitoiset, kaipasin pitkään uusia. Tuolit oli korkeaseälkäiset ja nahkaverhoillut. Yhdessä massiivisen ruokapöydän ja niin ikään kokonsa puolesta suht näyttävän, pöydän yllä roikkuvan valaisimen (ei näy kuvassa) kanssa kokonaisuus oli k…

Ihanan pehmeät ja edulliset pellavalakanat.

Aina korkea hinta ei ole tae parhaasta laadusta. Kestävyyden kannalta pellavalakanat lienee suurimmaksi osaksi hyvälaatuisia, mutta pehmeyden suhteen kirjo on laajempi. Mistä pehmeät pellavaiset kohtuu hintaan?




Pellava on tällä hetkellä yksi trendikkäimmistä tekstiilimateriaaleista, eikä suotta. Luonnonmateriaalit kestävät aikaa kulutuksen puolesta erittäin hyvin ja yleensä vain paranevat käytön myötä. Pellava on tästä hyvä esimerkki; mitä enemmän sitä käytät, sitä paremmaksi se muuttuu. Jokaisen pesun jälkeen materiaali pehmenee, joten pehmoisia unia on tiedossa.



Tulin hankkineeksi ensimmäiset pellavalakanat tässä alku syksystä ja täytynee todeta, että ystäväni lakanataktiikka omistaa vain parit lakanat, houkuttelee. Jos satsaisi laadukkaisiin ja mukaviin pellavalakanoihin muutaman setin verran, voisi lakanakaappia karsia isolla kädellä. Turhan paljon niitäkin hyllyillä notkuu, vaikka karsimista tässä vuoden aikana olen tehnyt lakanahyllylläkin.
Pellavalakanoiden suhteen vertailua tein …