Siirry pääsisältöön

Sisustushaaveita - Viisi tämän hetken suosikkia.

Kenelläpä niitä ei olisi, haaveita nimittäin. Toisella isompia, toisella pienempiä. Toinen haaveilee omakotitalosta, toinen uudesta sohvasta. Toinen tekee kaikkensa unelmien eteen ja toinen ottaa lunkimmin; toteutuu omalla painollaan, jos toteutuu. Tänään haaveillaan ihanista huonekaluista.

Itse olen kova haaveilemaan, olen aina ollut. Haaveita on monia, toiset liittyy työasioihin, toiset terveyteen ja jotkut matkusteluun. Monet niistä liittyvät lapsen hyvinvointiin ja toiveet siitä, että hän pärjää elämässään, ovat varmasti niitä suurimpia unelmia kaikista. Näin sisustushulluna on myös paljon haaveita jotka liittyy puhtaasti kotiin ja sisustamiseen. Ihania huonekalu- ja remonttihaaveita, joita toivon mukaan myös pääsee ja raaskii toteuttaa. Jokunen viikko takaperin mietin, että ehkäpä veronpalautusrahoilla voisi ajatella toteuttavan pitkäaikaisen ajatuksen uudesta keittiövalaisimesta, mutta sitten taas sattuu jotain ennalta arvaamatonta ja arki laittaa priorisoimaan tilanteen uudestaan. Näin tapahtui viimeksi tänään, kun auton ikkuna tippua hujahti oven sisään ja näin ollen tällä hetkellä omistan hyvin ilmastoidun auton. Ja siis kyllä, ikkuna tippui kokonaan oven sisälle, ovirungon pohjalle 😂

Onneksi haaveet ja suunnittelu on ilmaista, eikä auton uuteen vaihdelaatikkoon tarkoitetut rahat haaveilusta hupene, joten tulin laittaneeksi ylös huonekaluhaaveeni. Toiset on pidempiaikaisia suosikkeja ja toiset tulleet myöhemmin listalle mukaan. Ehkä olisikin hyvä päivittää listaa tietyn väliajoin ja mikäli joku haave sinnikkäästi pysyy listalla, voisi sen hankkiminen olla hyvä ajatus. Toisinaan kun huomaa joidenkin mielitekojen olevan hieman ohimenevää sorttia. Lienee tuttu ilmiö sisustushullujen keskuudessa?


    Kuva

Lepakkotuoli on tällä hetkellä haavelistani kärjessä, huolimatta pitkäaikaisesta valaisinhaaveesta. Lepakkotuolin ulkonäöstä olen pitänyt aina ja tuolin täytyy ehdottomasti olla nahkaa, mieluiten ruskea tai konjakki. Mustat nahkaiset ovat myös tyylikkäitä, mutta meille ei tuoli mustana sopisi, sillä sohva sekä muut olohuoneen kalusteet ovat myös mustia. Äidilläni on lepakkotuoli ja hänen luona kyläillessäni olen ihastunut tuoliin enemmän.




Adean The Botanic Shelf on listallani tuorein haave ja mielestäni erittäin mielenkiintoinen hylly. Se jättää käyttäjälle mahdollisuuden luovuuteen ja muunneltavuuden vuoksi ihastuin hyllyyn kovin. Näin hyllyn ensimmäistä kertaa livenä Habitaressa ja jäinkin katselemaan hyllyä Adean osastolle hetkeksi, ennen pois lähtöä messuilta. Kuuden tunnin jalkeilla olon jälkeen olisin voinut jäädä ihastelemaan hyllyä pidemmäksikin aikaa, sen verran ihanat oli myös Adean sohvatuolit istua. Suosittelen tutustumaan siis myös niihin, jos on hyvä nojatuoli tai sohva hakusessa ja muotokieli miellyttää.


    Kuva

Nyt päästään käsiksi tähän pitkäaikaisimpaan sisustushaaveeseeni, eli Pholcin Mobil-valaisimeen. Olin ajatellut valaisimen olevan sopivan kokoinen ruokapöytämme päälle kolmella pallolla, mutten ole enää varma, pitäisikö se olla kuitenkin vitonen. Jos näin, haave tulee pysymään listalla vielä tovin, sillä vitosesta joutuu pulittamaan luonnollisesti enemmän, kuin kolmosesta. Pholcilla on kyllä monta muutakin ihanaa valaisinta, niin katto-, seinä-, kuin lattiamalleissa.


                                   Kuva

Muuto Framed-peiliä olen ihastellut sen siron ulkonäön ja pehmeän muodon vuoksi. Roosan sävy peilissä kiehtoo, vaikka kaikki värivaihtoehdot on ihania.

                                 Kuva


Konjakin väriset nahkaiset koristetyynynpäälliset on ollut etsinnöissä viime aikoina, mutten ole löytänyt mieleisiä. Käännyinkin jo verhoilija-ystäväni puoleen ja päätin tilata hänen kauttaan nahkaa ja ompelen tyynyt itse. Saan ainakin juuri sellaiset, kuin haluan! Tänään oli tarkoitus mennä valitsemaan materiaali tyynyihin, mutta meno peruuntui rikki menneen auton ikkunan vuoksi. Ihana mieheni sai kuitenkin ikkunan korjattua tänään töiden jälkeen, joten ehkäpä piipahdan heti huomenna verhoomolla kangaskaupoilla ❥

Sellaisia sisustus- ja huonekaluhaaveita minulla. Mitä sinulla? ☺

Eevi


Seuraa blogia:
IG decofeast || FB decoFeast.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HAY & IKEA - mallisto myyntiin tänään!

Jos ei kaikille, niin suurimmalle osalle sisustuksesta kiinnostuneelle varsin tuttuja ovat Tanskalaisen HAYn Hee-tuolit sekä Tray-sohvapöydät. Nämä löytyvät monen kotoa ja mikäli niitä ei omasta kodista löydy, näkee niitä päivittäin blogeissa ja somen sisustusryhmissä. HAYn modernit tuotteet ovat kovassa suosiossa sisustajien keskuudessa, mutta kuinkahan käy HAYn ja IKEAn yhteisen erikoismalliston?




Keväällä sisustusfanien mielenkiinnon herätti  tieto HAYn ja IKEAn alkavan yhteistyöhön yhteisen malliston merkeissä. Asiasta on toki uutisoitu sen jälkeen paljon ja maistiaisia on saatu tiedotteiden muodossa ja somen eri kanavilla pitkin kesää ja alku syksyä. Habitare-messuilla oli mahdollisuus tutustua tuotteisiin tarkemmin, mutta tänään tuo mallisto vihdoin on tullut myyntiin. Mallisto kantaa nimeä YPPERLIG ja sisältää todella raikkaita ja ihanan leikkisiä huonekaluja ja sisustustavaroita, tyylikkyyttä ja ajattomuutta unohtamatta.
Kokosin mielenkiintoisista ja omaa silmää miellyttävistä tu…

Vuoden 2017 sisustushankinnat x 10

Hellurei ja mukavaa joulun jälkeistä aikaa kaikille! Toivottavasti joulu meni rentoutuen. Täällä tuli pieni blogitauko joulutouhujen keskellä, mutta nyt takaisin sorvin ääreen. Olin julkaisemassa tätä postausta jo toissapäivänä, mutta niin vain kävi ensimmäistä kertaa minullekin, että valmis teksti hävisi huolimattoman napin painalluksen seurauksena bittiavaruuteen, kuin tuhka tuuleen! Kyllä keljutti. Kaiken sen kiukun ja harmituksen keskellä ei kuitenkaan muu auttanut, kuin alkaa uudestaan kirjoittamaan.
Kerttu heitti sisustusbloggaajille joulun alla haasteen listata menneen vuoden kymmenen mieluisinta sisustushankintaa. Otin haasteesta kopin ja listasin omat hankintamme.


Ruokapöydän tuolit / JotexVaikka vanhat ruokapöydän tuolit olivat hyvät ja helppo hoitoiset, kaipasin pitkään uusia. Tuolit oli korkeaseälkäiset ja nahkaverhoillut. Yhdessä massiivisen ruokapöydän ja niin ikään kokonsa puolesta suht näyttävän, pöydän yllä roikkuvan valaisimen (ei näy kuvassa) kanssa kokonaisuus oli k…

Ihanan pehmeät ja edulliset pellavalakanat.

Aina korkea hinta ei ole tae parhaasta laadusta. Kestävyyden kannalta pellavalakanat lienee suurimmaksi osaksi hyvälaatuisia, mutta pehmeyden suhteen kirjo on laajempi. Mistä pehmeät pellavaiset kohtuu hintaan?




Pellava on tällä hetkellä yksi trendikkäimmistä tekstiilimateriaaleista, eikä suotta. Luonnonmateriaalit kestävät aikaa kulutuksen puolesta erittäin hyvin ja yleensä vain paranevat käytön myötä. Pellava on tästä hyvä esimerkki; mitä enemmän sitä käytät, sitä paremmaksi se muuttuu. Jokaisen pesun jälkeen materiaali pehmenee, joten pehmoisia unia on tiedossa.



Tulin hankkineeksi ensimmäiset pellavalakanat tässä alku syksystä ja täytynee todeta, että ystäväni lakanataktiikka omistaa vain parit lakanat, houkuttelee. Jos satsaisi laadukkaisiin ja mukaviin pellavalakanoihin muutaman setin verran, voisi lakanakaappia karsia isolla kädellä. Turhan paljon niitäkin hyllyillä notkuu, vaikka karsimista tässä vuoden aikana olen tehnyt lakanahyllylläkin.
Pellavalakanoiden suhteen vertailua tein …