Siirry pääsisältöön

Beige - Never say never!

"Ei oo muuten mun juttu ja uskallan väittää, ettei tuu koskaan olemaankaan!" Kuulostaako tutulta? Veikkaan, että moni muukin on joskus joutunut syömään sanansa (tai ajatuksensa), kun on tullut huomattua, että mieli se on mikä muuttuu ja vuosien saatossa sekä trendien vaihtuessa, vaihtuu omat mieltymyksetkin.




Pari postausta taaksepäin, tekstissä mihin kokosin vinkkejä ilmakasvien hoitoon, kerroin taipumuksestani olla hieman hitaasti lämpenevä. Seuraavan asian suhteen aikaa on kulunut noin koko elämäni, eli 30 vuotta. Nimittäin beigen ja nuden väreihin tykästymiseen. Kyllä, beige on ollut minulle kautta aikojen väri, mikä ei ole herättänyt minussa mitään tunteita. Ei siis mitään! Tilannehan on silloin pahin kaikista, mikäli jokin ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.




Beige on ollut minulle se tylsistä tylsin väri, joka ei ole näyttänyt juuri miltään. Vielä viime talvena muistan ajatelleeni, että kerrassaan tympeä väri ja tuskinpa tulen siitä ikinä pitämään. Eilen löysin itseni kuitenkin tilanteesta, mistä ei ollut enää perääntymisen mahdollisuutta. H&M home, samettiset sisustustekstiilit ja kädessäni beige tyynynpäällinen. Katselin väriä haltioituneena, silitin pintaa ja ajattelin, kuinka olen voinutkaan ajatella värin olevan niin tylsä ja ei minkään näköinen. Nyt käsissäni oli kaksi ruosteenpunaista, samettista tyynynpäällistä ja tämä ah, niin ihana beige, mihin olin silmittömästi yhtäkkiä ihastunut! Kuvien perusteella sanoisin tosin tyynyn värin olevan enemmänkin hiekka, mutta luonnossa, kun valo ei taita sametin pintaa joka suunnasta eri sävyyn, on väri beige.




Tänä vuonna, kun beigen ja ruskean eri sävyt alkoivat tehdä tuloaan sisustuksen trendiväreiksi, Tikkurilan Angora valittiin vuoden sävyksi ja Marimekko lanseerasi kesällä kauniin, hennon toffeen sävyn Flower -maljakkosarjaansa, tiedostin, että ehkäpä tässä on tilaisuus tutustua paremmin näihin väreihin, jotka ei ole ikinä olleet lemppareitani. Nyt kun värit ovat trendin tuomana olleet enemmän pinnalla ja ne ovat näkyneet niin lehtien, blogien kuin messujen värimaailmoissa, on silmä päässyt tottumaan ja sen seurauksena olen ihastunut tuohon väriin hurjasti. Varsinkin sametissa tuo beigen pehmeys korostuu ja väri pääsee oikein kukoistamaan. Jännää, miten mieltymykset voivat muuttua ja muuttuvatkin niin radikaalisti vuosien saatossa. Ei parane trendien voimaa vähätellä!




Mikä sinulla on ollut sellainen juttu, mistä et ole pitänyt yhtään, mutta myöhemmin huomannutkin ihastuneesi ihan täysillä? :)

Eevi


Seuraa blogia:
IG decofeast || FB decoFeast.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapetin päälle maalaaminen.

Kirjava, hieman kohokuvioinen tapetti oli kaunis, mutta kuitenkin turhan levoton makuuhuoneeseen. En kuitenkaan jaksanut alkaa tapettia poistamaan, vaan päätin maalata suoraan päälle. Minkälaista jälkeä tuli?
Melko yleinen mielipide on, ettei tapetin päälle kannata maalata. Ja toki siinä on perääkin. Jos tapetti on huonosti kiinni alustassa, voi se herkästi lähteä maalin kosteuden voimasta kupruilemaan ja pahimmassa tapauksessa irtoaa maalin alta. Tähän sain maalikaupasta vinkin millä halutessaan voi testata, lähteekö tapetti mahdollisesti irti maalatessa. Vinkki oli yksinkertainen; kostuta tapettia vedellä. Mikäli tapetti ei vedestä tykkää huonoa, todennäköistä on, että maalin voi tapetin päälle maalata ongelmitta.


Itse tiesin ammattilaisen laittaneen talomme tapetit ja maalikaupan myyjänkin ollessa vakuuttunut tapetin olevan hyvin kiinni seinässä ammattilaisen jäljiltä, saatoin huoletta ryhtyä maalaus hommiin. Kohde oli siis makuuhuoneemme, missä kolme seinää oli tapetoitu kirjavalla…

Sykähdyttävimmät sisustustrendit 2018.

Monet mediat ja blogit on listanneet vuoden 2018 sisustustrendejä näin alku vuoden kunniaksi. Mitä on luvassa, mikä kiinnostaa ja ihastuttaa sisustajaa vuonna 2018? Itse halusin myös koota postauksen, joka on täynnä sykähdyttäviä trendejä.
Sammuneet sävytTikkurila julkisti tapansa mukaan viime vuoden puolella tämän vuoden värin sekä värikokoelman, missä kaikki värit sulautuu toisiinsa tehden niiden yhdistelystä helppoa. Tikkurilan vuoden värit toistaa samaa linjaa kuin muutkin; ihania murrettuja, sammuneita sävyjä. Väreissä pinnalla tulee erityisesti olemaan punaisen ja nuden eri sävyt, sekä murretut pastellit, eritoten roosaa näkyy paljon.







Kuvat: Tikkurila / H&M Home / fermLIVING
KeramiikkaKeramiikkaa näkyi viime vuoden aikana jo paljon, mutta uskon sen suosion nousevan vielä entisestään tänä vuonna. Erityisesti keraamiset astiat ja maljakot tuntuu erittäin trendikkäiltä ja monien sisustuskauppojen valikoimissa tämä on nähtävissä. 




Kuvat: Tine K Home
TaideViime vuosina paljon pinnall…

Sängynpäädyn suunnittelusta seinän purkuun - asioilla on tapana rönsyillä.

Olen tässä viime aikoina enenevissä määrin miettinyt sängynpäädyn hankkimista. Meillä ei koskaan ole ollut sängynpäätyä, mutta nyt olisi kehiteltävä jotain. Kodin sisustaminen on loputon suo ja usein homma lähtee hieman rönsyilemään. Sängynpäädyn suunnittelukin ajautui seinän purkuajatuksiin.




Meillä on makkarin seinässä valkoinen, struktuuripinnoitteella vedetty efektimaali, jonka maalasin noin pari vuotta sitten. Maali on ollut oikein hyvä, eikä seinä ole likaantunut tyynyistä, vaikka ne suoraan seinää vasten onkin. Yksi pieni ongelma tosin ilmeni tässä taannoin. Jokin aika sitten petasin vaihtelun vuoksi mustan aluslakanan sänkyyn, minkä myötä paljastui, että seinästä irtoaa sänkyyn ohutta pölyä tuosta struktuuripinnoitteesta. Tätä ei oltu koskaan aiemmin huomattu yleensä aina sängyssä olevien valkoisten aluslakanoiden takia. Eipä tarvitse enää ihmetellä omaa aivastelun määrää, kerta nukutaan siinä maalipölyssä! Näin pölyallergikkona sängyn alla (toisinaan) olevat pölypallotkin voiva…