Siirry pääsisältöön

Kohti Habitarea - Voita itsellesi lippu messuille!





Ensi kuussa se koittaa! Habitare messut ja kokonaiset viisi päivää täynnä sisustusta, muotoilua, inspiraatioita ja mielenkiintoisia luentoja. Olen innoissani messuista, sillä ne tarjoavat niin paljon ja laajasti sisustuksesta, designista ja huonekaluista niistä kiinnostuneille. Samaan aikaan messujen kanssa järjestetään myös Antiikki ja HighEnd Helsinki, sekä ammattilaisten tapahtumat Showroom ja Forma.

Itse pääsen paikan päälle viikonloppuna, joten lauantai ja sunnuntai on pyhitetty täysin messuhuumaan. Katselin siellä olevan mielenkiintoisia luentoja, joita kannattaa käydä kuuntelemassa. Näytteilleasettajia messuilla on yli 300, joten nähtävää ja koettavaa löytyy. Itse odotan innolla Annon näkemistä. Anno, tuo ihana tuotemerkki, jota myytiin Kodin1ssä ja Anttilassa, tekee paluun Habitaressa. Olen seurannut Annoa instassa ja tunnelma on lämmin ja seesteinen, joten odotukset on korkeat. AJK-Jatkokoulutuksen pisteellä aion ehdottomasti myös vierailla, sillä olen hakemassa opiskelemaan sisustussuunnittelua kyseiseen kouluun. Koulu on monimuoto-opiskelua ja näin ollen suoritetaan työn ohella, joten täysipäiväiseksi opiskelijaksi ei ole aikomus ryhtyä. Messuilta löytyy myös useita nättelyitä, joista itseäni eritoten kiinnostaa No Trash! -näyttely, missä esitellään kierrätysmateriaaleista valmistettua muotoilua viimeistellysti ja esteettisesti. Tämä täytyy nähdä. Aion suunnata myös tieni Design Outletiin, mistä voi löytää tunnettujen suunnittelijoiden tekemiä prototuotteita, mallikappaleita sekä varastoon jääneitä eriä.






Postauksen kaikki kuvat Helsingin Messukeskuksen mediapankista.


Olen niin innoissani tulevasta reissusta. Messut ei ole ainoa asia, minkä vuoksi odotan reissua niin kovin. Pääsen rentoutumaan reissuun nimittäin yksin. Olen messuilla koko viikonlopun yksin ja yövyn hotellissa yksin. Ah, ihanaa! Omaa aikaa asioiden parissa, joita kohtaan tuntee suurta intohimoa. Voiko ihminen enempää toivoa? No, lasin punaviiniä ehkäpä ;)

Sain messuille bloggaajapassin ja samalla pari lippua arvottavaksi teille ihanille lukijoille. Näiden kahden lipun lisäksi (oikeuttaa sisäänpääsyn messuille yhtenä, valitsemanasi päivänä), minulla on vielä kolmas ylimääräinen lippu, jonka sain ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi. Tämä on lippu, jolla pääsee messuille koko sen ajan. Arvon nuo kaksi lippua, joilla pääsee yhdeksi päiväksi messuille, blogin instagramissa (decofeast) lähipäivinä, joten kannattaa ottaa tili seurantaan, ettei arvonta mene ohitse. Nyt kuitenkin täällä blogin puolella haluan jakaa yhdelle onnekkaalla tuon lipun, joka oikeuttaa pääsyn messuille koko viiden päivän ajan (ennakkolipun arvo 30€).

Habitaren verkkosivuille pääset tästä.

Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tätä blogipostausta miksi juuri sinun tulisi voittaa lippu Habitareen ja mitä sinä odotat messuilta eniten? Käy tykkäämässä myös blogin Facebook-sivua, decoFeast.

Osallistumisaikaa on 23.8. saakka, eli ensi viikon keskiviikkoon. Julkaisen voittajakommentin blogissa ensi viikolla ja otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse, joten jätäthän kommentiisi sähköpostiosoitteesi. Kisasta saa vinkata myös ystävälle. Muistakaa myös Instagramin puolelle tuleva arvonta lähipäivinä. 

Onnea arvontaan!

❥ Eevi


Seuraa somessa:
IG decofeast || FB decoFeast.

Kommentit

  1. Uutuuksia ja tulevia trendejä on aina mukava katsella. Kahden pienen lapsen äidille ja päivä yksin messuilla olisi ihan parasta. :)

    VastaaPoista
  2. Nyt on kova sisustuskuume menossa, sillä pääsemme syksyn lopulla muuttamaan uuteen kotiimme. Olisi ihana kierrellä oman äidin kanssa. Eniten odotan uutuuksia ja messutarjouksia:)
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Sisustus kiinnostaa aina! Kauniista asioista tulee hyvä mieli ja sielu lepää! Sellainen itse tehty/ tuunattu tekeminen on lähellä sydäntä. Uusien ideoiden kalastelu ja miten sitä voi kehittää oman näköistä on itselle messujen lähtökohtana. Nyt on parvekkeen laajennus kohta alkamisellaan joten sinne pitäisi keksiä jotain! Yleensä asuntomessuilla on tullu käytyä mutta tänä vuonna en sinne päässyt joten tama voisi olla korvaava tapahtuma :) susanna.kamunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaipaisin uusia ideoita kodinsisustukseen. Erityisesti odotan uusia kuoseja ja värejä, jotka sopisivat olohuoneeseemme. Olisi ihanaa viedä äiti messuille, kun hän saapuu luoksemme juuri kyseisenä viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita sähköpostiosoitteeni, eli jasahola@gmail.com

      Poista
  5. Tykkään kovin messuista yleensäkin, mutta Habitare on aina ollut erityismielenkiintoinen. Odotan hyviä tarjouksia, mielenkiintoisia uutuuksia ja inspiraatiota omaan sisustukseen. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista nähdä, miten Suomi 100 vuotta on innoittanut suunnittelijoita? ritva-anneli.parviainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan aikaisemmin käynyt habitare messuilla. Muutettiin miehen kanssa juuri uuteen yhteiseen asuntoon ja olisi kiva saada messuilta uusia ideoita sisustukseen. Kaikki messutarjonta kiinnostaa :) annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  8. anytime85@luukku.com ihanaa olisi päästä messuille äidin kanssa

    VastaaPoista
  9. Me rakennetaan juuri taloa, ja sisustusvalinnat ovat nyt ajankohtaisia. Olisi NIIN mahtavaa päästä Habitareen fiilistelemään :) laura.e.paasonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kotini kaipaa uusia sisustusideoita, joten ehdottomasti mukaan arvontaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Habitaressa on kiva käydä vain katselemassa ja inspiroitumassa. Pienet sisustushankinnat houkuttelisi myös... jaana_pesonen(at)msn.com

    VastaaPoista
  12. Uusia ideoita ja heräteostoksia :)
    ellijapii@gmail.,com

    VastaaPoista
  13. Uusia sisustusideoita :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Kesälomalla purin keittiön kaapit ja nakuttelin kaakelit alas miehen ollessa töissä. Sittemmin seinä on saanut yllensä kerroksittain laastia ja mattamustan maalin. Nyt jos koskaan ottaisin avosylein vastaan mitä makeimmat ideat mustan blankon keittiön viimeistelyyn , jotta pääsisi roikkuvien putkivalojen ja liesituulettimen sijaan ihastelemaan valmista kokonaisuutta ja virittää syysiltojen hämärtyessä juutstotarjotinta unelmieni keittiössä. jonnarytkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Odotan itse messuilta uusia ja jännittäviä ideoita sekä ratkaisuja olohuoneen ja keittiön sisustamiseen. Rakastan sisustamista ja uusia ideoita ja tykkään toteuttaa kaikkea uutta omassa kodissa. En ole ehkä sellainen,joka noudattaa sisustuslehtien kiiltokuvamaisia sisustus ratkaisuja,vaan otan itse sieltä täältä ideoita ja kysyn usein mielipidettä myös omalta kihlatulta idean toteuttamiseen. Saman katon alla,kun asuu,niin toisen mielipide on tärkeä ja osa kokonaisuutta. Miehen kanssa olisi siksi mukava päästä messuilemaan ja olohuoneeseen olisi kiva saada näppärä pikkusohva. Idea puuttuu. Olisikohan messuilla se mitä haetaan? merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Haluan käydä katsomassa sisustuksen uusimmat trendit ja tulevoisuuden näkymät. Habitare messut tarjoavat upeat puitteet ihanalle elämykselle.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on tärkeä. Kiitos, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapetin päälle maalaaminen.

Kirjava, hieman kohokuvioinen tapetti oli kaunis, mutta kuitenkin turhan levoton makuuhuoneeseen. En kuitenkaan jaksanut alkaa tapettia poistamaan, vaan päätin maalata suoraan päälle. Minkälaista jälkeä tuli?
Melko yleinen mielipide on, ettei tapetin päälle kannata maalata. Ja toki siinä on perääkin. Jos tapetti on huonosti kiinni alustassa, voi se herkästi lähteä maalin kosteuden voimasta kupruilemaan ja pahimmassa tapauksessa irtoaa maalin alta. Tähän sain maalikaupasta vinkin millä halutessaan voi testata, lähteekö tapetti mahdollisesti irti maalatessa. Vinkki oli yksinkertainen; kostuta tapettia vedellä. Mikäli tapetti ei vedestä tykkää huonoa, todennäköistä on, että maalin voi tapetin päälle maalata ongelmitta.


Itse tiesin ammattilaisen laittaneen talomme tapetit ja maalikaupan myyjänkin ollessa vakuuttunut tapetin olevan hyvin kiinni seinässä ammattilaisen jäljiltä, saatoin huoletta ryhtyä maalaus hommiin. Kohde oli siis makuuhuoneemme, missä kolme seinää oli tapetoitu kirjavalla…

Ihanat ilmakasvit - vinkit kasvien hoitoon.

Miten ilmakasvien kanssa tulisi elää, miten niitä hoidetaan ja missä ne tykkää asua? Aihe tuli ajankohtaiseksi, kun hankin ensimmäisen ilmakasvin kotiimme. Tutkin asiaa ja kirjoitin vinkit muistiin!




Olen toisinaan aika hitaasti lämpenevää tyyppiä. Tämä näkyy niin ilmiöiden, muotoilun kuin trendien kanssa. Tarvitsen hieman aikaa makustella uusia juttua ja silmän täytyy antaa tottua uusiin trendeihin, ennen kun voin ihan varmaksi sanoa, onko se minun juttuni vai ei. Habitare-messut, joilla vierailin viime viikonloppuna, olivatkin hyvä tilaisuus antaa silmän tottua useisiin tuleviin ja pinnalla oleviin trendeihin. Olen pistänyt merkille, että mitä enemmän jokin uusi asia luo tunteita, olipa ne sitten positiivisia tai negatiivisia, kannattaa asiaa tarkastella hieman pidempään, ennen lopullisen mielipiteen muodostamista. Varsinkin jälkimmäisen tilanteen kohdalla kannattaa antaa hieman aikaa ja katsoa, onko se sittenkään niin huono juttu. Tämä sama kaava toistui myös ilmakasvien kohdalla. Al…

Täsmävinkit viherkasvien hoitoon.

Parin viime vuoden aikana on tullut opettelemalla opeteltua viherkasvien hoitoa. En siis toden totta ole luontainen viherpeukalo ja aiemmin minulla on menestynyt ainoastaan kasvit, jotka ei ole pistänyt pahakseen, vaikka niiden olemassa olon on unohtanut useammaksikin viikoksi. Toissa talvena kuitenkin päätin haastaa itseni ja kurvasin Plantagenin pihasta auto täyteen pakattuna viherkasveja. Täytynee olla hieman ylpeä itsestä, sillä kaikki nuo tuolloin ostamani kasvit on edelleen hengissä! Tämän hetkinen kunto toisilla kasveilla näyttää kuitenkin hieman nuupahtaneelta. Päätin kirjata jokaisen meiltä löytyvän kasvin täsmähoito-ohjeet itselleni muistiin, jotta osaisin lähteä kasvien ilmettä kirkastamaan. Ehkäpä joku muukin näistä hyötyy.




Lyyraviikuna on ollut hyvän aikaa todella trendikäs viherkasvi ja itsekin siitä pidän kovasti. Eritoten ihastelen sisustuskuvissa näkyviä hyvä kuntoisia, runsaat lehdet omaavia yksilöitä (ei meillä).


- Sijoita kasvi valoisaan paikkaan, mutta suojaa se kes…