Siirry pääsisältöön

Kevyttä sisustushömppää & 5+1 sisustushankintaa.



Tykkään kirjoitella pohdiskelevia tekstejä ja jotkut julkaisut on olleet hyvinkin henkilökohtaisia, joiden julkaiseminen on jännittänyt. Välillä on kiva kuitenkin kirjoittaa ihan kevyttä asiaa, joten kurkataanpas mitä uusia sisustushankintoja on tullut tehtyä.

Minulla oli hetki sitten synttäripäivä ja täytin 30 vuotta. Mieheni halusi järjestää minulle ylläribileet ja juhlat olikin aivan ihanat, kiitos bileistä rakas ❥ Ystäviä oli päässyt tulemaan paikalle vähän pidemmänkin matkan takaa ja sää oli mitä ihanin! Ystävät olivat myös muistaneet minua, sisustushullun tuntien, ihanin sisustusaiheisin lahjoin ❥






Marimekosta ostin lisää kahvikuppeja, joiden keräämisen aloitin viime talvena. Tykkään, että kupit on eri kuosisia. Ostin kolme kuppia lisää kokoelmaan sekä yhden koristetyynynpäällisen. Marimekon koristetyynyjä olen ihastellut varmasti joka kerta käydessäni asioimassa Marimekkoa myyvissä liikkeissä, muttei ole tullut ostettua. Tyynyjä meillä kyllä on tällä hetkellä aika paljonkin, mutta ne tosin vaihtuukin mielen ja vuoden aikojen mukaan.






Sain lahjaksi myös ihan rahaa, jotka päätin käyttää hyvällä omallatunnolla omiin sisustus mieltymyksiin. Lapsen myötä minusta on tullut hieman varovaisempi rahojen suhteen, enkä tahdo raaskia ostaa pidempäänkään harkittuja ostoksia, jotka tulisi tarpeeseen. Olen pitkään tarvinnut lehtitelinettä ja olen aina tykännyt Mixrackin yksinkertaisesta ulkonäöstä. Telinehän toimii myös puutelineenä, joten mikäs sen mukavempaa kuin tavara, jolla on useampi käyttöfunktio. Vihdoin lehdet ei loju missä sattuu! Tilasin telineen valkoisena Finnish Design Shopista ja sen seuraksi tilasin myös Ferm Livingin kukkaruukkutelineen. Toivottavasti tilaukseni saapuu pian!


 Kuva täältä
Kuva täältä

Sain lahjaksi myös lahjakortin Timanttisille. Olen jo pidempään miettinyt uuden rannekellon ostoa. Edellinen kello on tyyliltään hyvin erilainen, mitä olen viime aikoina kaivannut, joten nyt päätin vihdoin hankkia uuden. Olen katsellut yksinkertaista, ajatonta kelloa ja tykästynyt Daniel Wellingtonin kellojen tyyliin. Päädyin kuitenkin Mockbergin kelloon, mikä on yksinkertainen, mutta rannekkeen kiinnityskohdat tekevät siitä tosi mielenkiintoisen  ja persoonallisen. Kellot oli iloiseksi yllätykseksi 20% alennuksessa, joten mikäs sen mukavempaa. Tämä ei nyt mennyt kategoriaan sisustus, mutta ilostuttaa minua silti.






Ikean lähipisteeltä kävin nappaamassa mukaani vielä parit käsipyyhkeet ja vessaan saippuapumpun, edellisen mentyä rikki. Harmaaseen taittuvat sinisen sävyt on alkaneet kiinnostamaan enenevissä määrin sisustuksessa pieninä ripauksina.




Hankitteko te usein sisustustavaraa ja ostatteko aina tarpeeseen? Ostatteko pitkään harkiten vai enemmän hetkessä eläen?

Eevi

IG decofeast || FB decoFeast.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY-valaisin.

Tässä tulee blogihistoriani ensimmäinen DIY-postaus. DIY-projekti on toteutettu noin 2,5 vuotta sitten, kun muutimme omakotitaloomme. Itse tehty valaisin on näyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan ja saakin usein kehuja vierailta.
Valaisin sijaitsee saarekkeen päällä, joka eriyttää olohuoneen ja keittiön omiksi tiloiksi. Saareke on 202cm leveä ja valaisinkin on miltei yhtä leveä. Sain idean DIY-valaisimeen Pinterestistä, mitä tulikin selailtua paljon miettiessäni sisustusideoita uuteen kotiimme. Emme tainneet etsiä valaisinta kaupoista valmiina ollenkaan, kun sain idean itsetehdystä valaisimesta.





Projekti eteni kivuitta työnjaolla minä suunnittelija & tavaran hankkija, mies toteuttaja. Onnea on oma sähkömies ❥ Ostimme valaisimen osat Clas Ohlsonilta. Johto ja lampunkanta olivat valmiina kiinni toisissaan. Erivärisiä lampunkantoja oli saatavilla, joista me valitsimme tumman pronssin. Väri sitoo yhteen keittiön valaisimet ja istuu muutenkin tämän hetkiseen keittiön värimaailmaan. Heh…

Mustat huonekalut - uhka vai mahdollisuus?

Sisustusfoorumeilla haahuilu on mukavaa puuhaa. Siellä pääsee kurkistamaan tuntemattomien ihmisten koteihin ja parhaimmassa tapauksessa mukaan tarttuu todella hyviä sisustusideoita ja -oivalluksia. Monien kodit on tällä hetkellä sisustettu hyvin vaaleasti. Tämä huomio toki voi johtua foorumien, mitä tulee seurattua, vallitsevista sisustustyyleistä. Mutta olen kyllä pistänyt saman merkille myös huonekaluliikkeissä pyörittyäni ja mainoksia selailtuani, että tarjonnan yleinen väriskaala on melko vaaleaa. Vaalea sisustus on trendikäs.



Meillä suurin osa huonekaluista on mustia. Osa huonekaluista on minun vanhoja, ajalta ennen kun laitettiin lusikat ja haarukat samaan laatikkoon, osa yhteisiä valintoja ajalta, kun asuttiin mieheni kaksiossa ja osa on hankittu nykyiseen omakotitaloomme muutaman vuoden sisällä. Pariin otteeseen, asuessamme jo nykyisessä osoitteessa, olen potenut pienimuotoista sisustuskriisiä ja ajatellut mustien huonekalujemme olevan todella ahdistavia ja mauttomia ja olen lö…

Kun elämä potkii päähän, pitää osata väistellä.

Asia tuli täysin puun takaa, en olisi osannut arvata, että tässä käy näin. Luulin näkeväni yrittäjät työuupumuksesta johtuvan sairaslomani takia ja käyvämme läpi asiaa, jotta loman jälkeen töihin tulo voisi olla helpompi. Olin valmistautunut tapaamiseen listaamalla asioita ylös, mitkä olin kokenut johtavan uupumukseen työssäni. Nämä kaikki jäivät kuitenkin käymättä läpi, koska irtisanominen ilmoitettiin minulle uupumukseen millään tavalla puuttumatta.
Irtisanominen tuli täytenä yllätyksenä, mutta painotan, että sairaslomasta huolimatta irtisanominen oli laillinen, eikä tarkoitukseni ole syyllistää millään tavalla entistä työpaikkaani. Syyt miksi kirjoitan asiasta, ovat ajatuksieni jäsentelyä ja muistutusta itselleni, etten ole yhtään sen huonompi uupuneena kuin terveenä. Ymmärrän hyvin sen, että yritystoiminta tietyssä pisteessä on kylmää touhua, eikä tunteille ole varaa, sillä money talks.





Uupumuksesta toipumisen ja itsetunnon kannalta oli äärimmäisen tärkeää tunnistaa heti irtisanomi…